tiistai 23. syyskuuta 2014

Christmas.

  Joululaulut alkaa soimaa heti joulukuun alussa joka paikassa ja niistä ei pääse missään eroon. Kaupoissa joululaulut soi, radiosta ei muuta kuulukkaan ja hyvällä säkällä vielä kotona joutuu kuuntelemaan joitakin vanhoja joululevyjä ikuisella toistolla sen seitsemän kertaa saman päivän sisällä.    
Ja sit joka vitun vuosi joku artisti saa päähänsä tehdä uusia joululevyjä joko vanhoilla lauluilla, jotka on levytetty jo sata kertaa aikaisemmin muiden artistien toimesta tai sitten päättävät repästä ja tehdä kokonaan uuden joululevyn, jossa ei ole yhtäkään tuttua joululaulua vaan kaikki ovat ihan uusia. Radiossa sitten niitä uusia ulinoita saa kuunnelle viisi vitun kertaa tunnin sisällä.
 
Kaikki laulut löytyy jo netistä niin kuka oikeesti enää ostaa joitakin levyjä kolmellakympillä jollekkiin joululahjaksi tai itselleen kun saman voi tehdä ilmaiseksi netin kautta? No ehkä jotkut vanhemmat ihmiset, jotka eivät muuta teekkään kuin kuuntelevat vanhoja levyjä niin saattavat kasvattaa levykokoelmaansa muutamalla uudella levyllä, jotka saavat lahjaksi lapsenlapsiltaan jotka eivät muuta lahjaa ole joulun yllätettyä keksineet.
 
  Joulukalentereitakin on vaikea kaupoista etsiä sellaisia perinteisiä kun on niitä kaikkia mars-joulukalentereita ja mitä näitä nyt on, ja euron kalenteritkin maksaa vissiin euro 10senttii, joten nimityskin on virheellinen. Itelläni tänä vuonna oli minions-suklaakalenteri ja ne palaset on niin helvetin pieniä et ei niistä mitää makua ehi saamaan, et pitäis vetää koko kalenteri kerralla et sais jonkinlaisen käsityksen suklaan mausta. Sitä en ymmärrä, että mitä järkeä on kuvakalentereissa, mitä iloa aamulla avata kalenteri kun siinä ei ole mitään odottamista että saisi jotain syötävää
? Luukun alta paljastuu vain joku vammanen kuva ja sit ekan aamun "jee-jouluun on enää 23 päivää" jälkeen kalenterin unohtaa jonnekkin pöydälle ja avaa kaikki luukut sitten aattona.
Tähän jotkut aattelee et suklaa-allergigoille kuvakalenterit on hauskoja ja oottavat innolla luukun avaamista, joo no voi ollakkii, mut kylhän kai jotain hedelmäkarkkikalentereita on jo olemassa.
  Lahjat..
Lahjoja on kiva saada ja antaa, samoin kortteja, kunhan se ei oo sellasta et
"pakko ny antaa jotai ku sekii antaa mulle ja yyhyy
", ei joulussa oo kyse vaa lahjoista, vaikka lapsille se onkin kivoin hetki vuodesta kun joulupukki tuo hirveesti lahjasäkkejä ja niitä sitte yhessä availlaan.
Kodin koristelu on tietyssä mielessä ihan mukavaakin, kunhan koristeita ei ole liikaa, samoin jouluvalot on kauniita kunhan ne eivät peitä koko vitun taloa ja aiheuta migreeniä pahaa-aavistamattomille ohikulkijoille.
Mutta koristeiden pois kerääminen ja kuusesta koristeiden poisotto on asioita jotka voisi suosiolla jättää juhannukseen asti.
Sit niitä vitun havun neulasii löytyy maton uumenista viel seuraavanakii jouluna ja silloin niit tulee lisää uuden kuusen myötä..
Niihin neulasiin on sit kiva unenpöpperössä astuu paljain jaloin ja ihmetellä et mikä siihen jalkaan oikein iski.

Mut eikö joulu kans oo tyyliin rauhan aikaa ja et ollaan perheitten kaa eikä ryypätä perseit kavereitten kaa?
Jos näät jonku kivan jutun kaupan hyllyl ja siit nousee ajatus et toi vois olla hyvä lahja kaverille ni tietty se on sit kiva ostaa ja paketoida sille, mut se nyt on täysin turhaa et pari päivää ennen aattoo juoksee ku päätön kana kaupois ja päätyy ostaa jonku vitun lahjakortin äsmarkettiin, joka olisi ollut paljon kivempi saada seteleinä kuin kortin muodossa, mutta eihän se silloin olisi ollut kunnon lahja. Onko joku helvetin lahjakortti johonkin ruokakauppaan pelkästään sitten hyvä lahja, jonkun mukana se vielä menee.
Ja siitä lahjan saajakin saa heti tietää että se joka sen lahjakortin päätti antaa sen kortin vaan sen takia et ei keksiny mitään muuta lahjaa.
Se et joulu on tekosyy sille et lässytetää kilttinä olemisesta
"tontut kurkkii, pitää olla kiltisti tai ei tuu lahjoja
" joo lapsille tää ehk tepsii, mut sit ku heti aaton jälkee jotku alkaa oottaa seuraavaa jouluu ja pitää taas olla kiltisti  'joulun alla'..
Se menee jo kyl vähän yli.
  
/
//kuvat googlesta.

Snakes. Pets, such as cats.

"Lemmikkikäärmeet on sama asia kuin villikäärmeet"
Niitten suusta, joilla ei oo kokemusta käärmeistä voi kuulla noin sanottavan, koska he eivät ymmärrä. Käärmeen omistajat puolestaan pitävät käärmeitään samanlaisina rakkaina lemmikkeinään kuin koiran omistaja koiraansa. Sama kuin koiraa vertaisi samankaltaiseksi supikoiran kanssa. 
  
  Äskettäin julkaistu uutinen Kaarinassa yliajetusta pythonista herätti keskustelua kavereitteni kesken ja varmasti muuallakin päin Suomea. Keskustelu lähti siitä kun yksi kavereistani laittoi kuvan Lounais-Suomen poliisin Facebookkiin lisäämästä julkaisusta, jossa kerrottiin LEMMIKKIkäärmeen jääneen auton alle. Ohessa oli verinen kuva yliajetusta käärmeestä ja siinä kerrottiin myös poliisin hävittäneen käärmeen ILMAN että omistajaa olisi sen tarkemmin etsitty. Jos kyseessä olisi ollut kissa tai koira, olisiko samanlainen kuva julkaistu nettiin? Olisiko asiasta edes sen koommin uutisoitu? -Ei. Ei olisi. Iltalehden sivuille kuvaa ei sentään ollut julkaistu, mistä propsit heille. Kommentoidessaan Iltalehden julkaisua, ihmiset luulevat olevansa niin helvetin hauskoja yrittäen vitsailla tekstin ulkoasusta: "Ensimmäinen pyton jonka kuulen ajavan autoa" tai "Ensin metrinen pyton kolaroi auton kanssa, jonka jälkeen se jäi auton alle.." Siis haloo, mikä on teidän ongelma? Jonkun rakas lemmikki on karannut ja kuollut, ja jotkut vielä kehtaavatkin? Voisivat jättää kommentit omaan arvoonsa. Ainut järkevä kommentti jonka pikaiseen luin kuului näin: "Joku ottanut kesä pythonin..." Siinä sentään python on kirjoitettu oikein, mikä tarkoittaa henkilön ehkä hieman välittävän kyseisestä asiasta ja pitävän käärmeitä lemmikkeinä, kun taas muut ovat niillä linjoilla, että käärmeet eivät kuulu lemmikeiksi tai jotain vastaavaa. 


  Se että käärmeet ovat harvinaisempia lemmikkeinä kuin esimerkiksi kissat ja koirat ei oo syy siihen et kuolleesta lemmikistä uutisoidaan kuin mistäkin epänormaalista asiasta. Tottakai se on harvinaista et eksoottinen käärme jää auton alle, mut tarviiko siitä sen enempää uutisoida? Eikö ilmoitus esimerkiksi johonkin löytöeläinkotiin riittäisi et omistajat saa tiedon lemmikkinsä kuolemasta jos tajuavat soittaa sinne? -EI tietenkään. Mistä lähin käärmeitä vietäs löytöeläinkotiin? Oikeest cmoon, samanlainen lemmikki käärme on ku muutkii kotieläimet, jotku ihmiset ei vaa tunnu tajuuvan sitä.. Sama ku jotkut ajattelis et minipossut kuuluis kinkkuna joulupöytään, samanlainen ajattelutapa siinäkii olis. Mut jostain syystä ehk viel lemmikeinä harvinaisempia "joulukinkkuja" pidetään normaalimpeina lemmikkeinä kuin käärmeitä. En ny sano et ite pitäisin minipossuja joulukinkkuina, mut en sellasta kyl kotiini ottais. 


  

  Se et joku eläin on harvinaisempi lemmikkinä, ni ei se oikeuta siihen et niitä kohdeltais yhtään erilailla ku yleisempiikii lemmikkei. Jos nyt joku kissa tai koira olis jääny auton alle, ni silt ois salee etitty mikrosiru jos ei ois ollu kaulapantaa ja yritetty löytää sen omistaja et ne sais tiedon kuolleesta lemmikistään. Mitä tehtiin käärmeen kanssa? Poliisi haki sen ja hävitti. Noin vaan. Hävitti. Ja julkas verisen kuvan kuolleesta käärmeestä yleisölle. Mikä vitun pointti siinäkin oli? Jos nyt ois satuttu siitä koirasta ottaa kuva ni eiköhän siitä veret ois putsattu pois..? -Nii, no sen takii koska se on koira? Sit siihen kuvatekstiks viel jotain et omistajaan pyydetään ottamaan yhteyttä jos tunnistaa koiran kuvaasta. Ja yleensä jos luonnossa törmätään lemmikkikäärmeeseen (mikä on kyl harvinaista) ni se tapetaan. Taas palataan tähän asiaan et miks sitä ei vietäs löytöeläinkotiin et omistaja vois noutaa sen HENGISSÄ? -Koska se sattuu olemaan käärme. Ja sit just toi et se oikeuttaa veristen kuvien jakelun, koska se on harvinaisempi lemmikki. Se käärme on kumminkii siirretty pois löytöpaikasta ni oisko nyt ollu kummonen homma et se veri ois siistitty siitä pois? Eipä olisi.



  Ehkä jonain päivänä viel tajutaan et käärmeet on lemmikkejä, yhtä paljon kuin koirat ja kissatkii. Mikä niistä muka tekee sellasii et ne ei olis lemmikkejä? Akvaariokalatkii on lemmikkejä! Ja käärmeitä sentään pidetään myös ulkona terraariosta, toisin kuin niitä kaloja. 
  Joitakin asioita ei vaan tarviis julkasta, tai sit voitais miettiä sitä jutun ulkoasua, jos siitä nyt on välttämätön tarve tehdä jokin suurikin uutinen.
  Ehk viel joskus löytöeläinkodit ottaa vastaan löytökäärmeitä, ja niin mäkii jos joskus perustan sen nyt vähää aikaa haaveena olleen löytöeläinkodin/hoitolan. Pitääköhän mainoksissa sitten erikseen ilmoittaa, että käärmeet ovat enemmän kuin tervetulleita? Tai että ovessa lukee teksti "Löytöeläinkoti, myös KÄÄRMEILLE"? 
  Joihinkii asioihin ei voi vaikuttaa, mut mä toivoisin et jotkut ees lukis tän. Vaik ette mitään käärmeitten ystävii oliskaa, koittakaa ymmärtää. Ei teiän tarvii alkaa puolustaa mitää lemmikkikäärmeitten oikeuksii, en mäkää sitä tee. Yritän saada ne jotku ymmärtämää mitä mä täl nyt haen takaa. Ei sen enempää. Koitan vaa lyhyesti sanottuna sanoo sen et käärmeet on lemmikkejä. Mä pidin käärmeitä lemmikkeinä jo ennen ku meille tuli sellanen, ja nyt ne on yhtälailla perheenjäsenii ku meil koirat ja kissatkii. 

  Alla olevaa kuvaa aiemmin taisi olla teksi, joka viittasi siihen että jos kissa tai koira olisi jäänyt auton alle, kuvassa seuraavat viestit tämän kommentin jälkeen.



  Kiitti niille kaikille jotka jaksoitte lukee tän, ja luulen et ainakii jotkut on samaa mieltä täs asiassa. Eikä tää suinkaan ollut eka kerta ku uutisoidaan tälläsist asioist, mut nyt tuli kyl raja vastaan. En vielläkään tajuu sitä miks käärmeiden 'ei anneta' kantaa ns. lemmikin-arvonimeä, vai miten sen nyt sanois. Ne elää omistajansa kanssa saman katon alla, niinku kissat ja koiratkii, niillä on OMA koti omistajansa kodissa. Niitä käsitellään samallalailla kuin kissoja ja koiria. Rapsutetaan leuan alta, silitetään, niille jutellaan! Mikä niistä ei tekisi lemmikkejä? Pliis tell mee, cause I don't get it.  


//Kuvat ovat tällä kertaa screenshotteja omista keskusteluistani kavereideni kanssa,

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

School.

  Koulu. Nuorten silmin tuo ankea vankila mistä ei ole pakoreittiä. Silloin kun siellä on, mikään ei kiinnosta, mutta jälkeenpäin olisi tehnyt jotain toisin.
  Väsyttää. Tylsää. Nälkä. Kylmä.
"Miks vitus tääl pitää olla? Mitä mä teen täällä?" Kouluissa useimmiten kuullut lausahdukset oppilaiden keskuudessa.
Oletko koskaan ajatellut et mitä välii, fuck koulu? Kaikki varmaan jossain vaiheessa on miettinyt asiaa tai lipsauttanut jotain tämänkaltaista huuliltaan tylsistyessään koulun penkillä tai hukkuessaan kotona tekemättömiin läksyihin. Koulutöiden jäädessä kokeisiin lukemisen tavoin viime tinkaan, niiden tekeminen tuntuu päättymättömältä raatamiselta. Silloin sitä ajattelee että kumpa olisi aloittanut töiden tekemisen aikaisemmin, mutta paria viikkoa aikaisemmin on ajatellut että sen ehtii hyvin tehdä seuraavana päivänä..
  Opettajien valitsemat läksyt ovat aina niitä "kaikkein vaikeimpia" vaikka kyseessä olisikin helppo tehtävä jonka saisi tehtyä nopeasti jos siihen uhraisi muutaman kymmenen minuuttia, mutta miten helvetissä läksyjä katsellessa joka kerta päähän pälkähtää jokin huippuidea, jota ei todellakaan voi jättää puoltatuntia myöhemmäksi vaan se on toteutettava heti ja sitten läksyt jäävät myöhään yöhön, eikä niitä silloin kukaan jaksa tehdä.
  Kokeisiin lukeminen on paskaa, varsinkin se viimeisen illan panostus kun ei ole koko jakson aikana kirjaa avannutkaan ja vaan pelaillut joitakin tylsääkin tylsempiä pelejä puhelimella joka tunnilla. Eipä siinä sitten muu auta kuin yrittää selailla koko vitun kirja läpi siinä toivossa että saattaisi jotain oppiakin, mutta sitten tulee se "paskat tästä"- tunne ja alkaa puuhastelemaan jotain muuta kunnes taas tajuaa, että koealue on vielä lukemisen osalta alkuvaiheilla. Siinä sitten yrittää epätoivoisesti opiskella omasta mielestään tärkeitä asioita, mitä ei sitten kokeessa kysytäkkään.. Ja tietenkin legendaarista on nukahtaa hetki sen jälkeen avatun kirjan päälle kun on päättänyt aloittaa kunnolla lukemisen.
  Aamulla sitten koittaa herätä aikaisemmin, jotta saisi vielä luettua tekstin pääkohtia ennen koetta, mutta ei saa itseään ylös sängystä ja viisi minuuttia ennen kokeen alkua tajuaa, ettei osaakkaan alueesta yhtään mitään. Opettajan jakaessa koetta panikoit ja saat kokeen eteesi ja sitä sitten tuijottaa tyhjällä katseella. Vittumaisinta kaikessa on se että kun tuntuu, että kerrankin koe meni hyvin ja että osasi suurimman osan niin todellisuudessa koe on mennyt päin persettä ja saat sen takaisin punaisen nelosen koristamana. Mutta toisinaan, helvetin harvoin tosin, saattaa käydä niin että vaikka tuntuisi ettei koetta osaisikaan, niin siitä pääse kumminkin läpi.
  Opettajat. Tämän jokseenkin kirotun laitoksen työntekijät. Jotkut ovat mukavia, jopa hyviä opettajia, jotkut ihan siedettäviä, mutta sitten on se opettajien joukko jota kaikki vihaavat ja ketkä tuntuvat vihaavan kaikkea. Alla muutama esimerkki erilaisista opettajatyypeistä, jotka ottavat eniten päähän:
1/ "Tänhän te ootte oppinu jo pari vuotta sitten, niin ei sitä nyt uusiks tarvii käydä läpi" - niin mitä vittua sitten kun se toinen opettaja pari vuotta sitten on sanonut tällä tavoin: "Tätä ei kummemmin käydä läpi, kun opitte sen parin vuoden päästä kumminkin." Ei siinä mitään, mutta eihän siinä sitten sitä asiaa opetella ollenkaan, ja opettaja katsoo sinua kuin jotain pikku kakaraa joka ei osaa vielä aakkosia.
2/ Ne jotka kirjoittavat taululle ja suunnilleen pyyhkivät tekstiä pois sitä mukaan kuin tekstiä syntyy, ja samalla tietenkin selittävät jotain asiaa mikä ei liity yhtään mihinkääm ja saa viattomien oppilaiden päät aivan sekaisin.
3/ Sellaiset jotka ajattelevat toisten olevan parempia kuin toiset heti kättelyssä, tai suosivat enemmän toisen sukupuolen edustajia.
4/ Ne joilla ei tunnu olevan muuta elämää kuin se aine, mitä opettavat ja pitää sitten leikkiä koomikkoa yrittäen kehitellä mukamas hauskoja vitsejä aineestaan.
5/ Sijaiset jotka selittävät aiheen vierestä pari tuntia ja tajuavat tunnin lopuksi etteivät osaakkaan "opettamastaan" aineesta mitään.
6/ Ja tietenkin klassikkona rakkaat opettajamme jotka antavat kymmenen eri läksyä seuraavalle tunnille (joka on huomenn) ja sen lisäksi aikovat samalla kertaa pitää pistarin aiheesta jota ei ole kunnolla edes käsitelty.
  Myös oppilaista löytyy eri tavoin helvetin ärsyttäviä oppilastyyppejä ja tähän listaan muutamat heistä:
1/ Ne jotka luulevat omistavansa koko koulun ja kävelevät käytävillä nenä pystyssä, ja eivät ole huomaavinaan muita ihmisiä ympärillään.
2/ Yksittäiset ihmiset/pienet porukat, jotka maleksivat käytävien tukkeena hitaammin kuin etanat eivätkä anna takana tulijalle mahdollisuutta mennä heidän ohitseen.
3/ Henkilöt, jotka luulevat olevansa hauskoja, mutta todellisuudessa ovatkin vain vitun tyhmiä ja muiden nauraessa tämän tyhmyydelle tämä tekee jotain vielä tyhmempää luullessaan olevansa muiden suosiossa.
4/ Oppilaat, ketkä yrittävät päteä jostakin asiasta opettajalle, vaikkei tiedäkkään mistään mitään.
Kukaan ei ole vielä uskaltautunut kommentoimaan teksteihini mitään, mutta olisi kiva jos joku vaivautuisi heittämään ideoita aiheista, joista voisin kirjoittaa, sillä tekstiä tulee sitä useammin mitä enemmän aiheita on joista valita. Kiitos kaikille jotka vaivautuvat tekstejäni lukemaan.