Friends.

  Mitä sä aattelet siitä, et joku sun kavereista löytää ittelleen jätkä/tyttöystävän? Oot varmaa iloinen toisen puolesta ja ehk haluisit tutustuu toisen kultaan? Mut entäs sitte ku sun ystäväs viettääkin kaiken aikansa, koulussa ja vapaa-ajallaan mielitiettynsä kanssa ja silloin kun olet ystäväsi kanssa, niin hän ei saa puhelinta pois kädestään viideksi sekunniksi viestitellessään kullalleen hänen ajatustensa harhaillessa henkilössä jota ei sillä hetkellä näe, vaikka olet itse tullut vierailulla ja istut hänen vieressään?
   Ei niitä vierailuja sitten montaa kertaa jaksa jatkaa, kun sama asia olisi jos puhuisitte facessa. Onhan se toki hienoo et on muka niin vitun rakastunu, mut ei silti ystäviään tarviis kolonaan hylätä. Ei sun maailma kaadu siihen jos et nää sun jätkääs/tyttöös pariin tuntiin, tai vaikka kokonaiseen päivään, ystävätkii on tärkeitä. 
Mitä sitte ku oot unohtanu sun kaveris poika/tyttöystävän takii, kuka suo sitten tukee jos tulee bänät? Jos sä oot loitonnu sun kavereist jo useemman kuukaden, ni pystytsä sit palaamaan takaisin ja olemaan ihankuin mitään ei ois tapahtunutkaan? Ikäänkuin et ois ollukkaan erossa sun kavereista, ihankuin et oisit ollu vaan viikonlopun poissa kavereittes luota, vaikka oisit ollut heidän kanssaan omana itsenäsi pari kuukautta sitten, ennen tyttö/poikaystäväsi ilmestymistä.

  Vai ajatteletko että ehkä ystäväsi eivät halua olla enää kanssasi kun olet feidannut heidät kuin banaaninkuoren roskiin, jättänyt tyhjän kolon heidän sisimpäänsä?
 Tai kenties päätät aloittaa alusta, ilman entisiä ystäviäsi joiden kanssa et halua olla tekemisissä, koska et kehtaa palata takaisin heidän elämäänsä kaiken se jälkeen mitä heille teit.

 On väärin pettää ystävänsä vaik oisit kuinka rakastunu tahansa. Silloi ku sä laitat facebookkiin et oot parisuhteessa, siitä tykkää ehkä 50 ihmistä ja parikymment onnittelee, sitku sä laitat suhteen päätyttyä et oot sinkku ni siihen tulee ehk pari kommenttii et mitä tapahtu surunaaman kera. Miltä susta sitte tuntuu? Varmaa siltä et ketään ei kiinnosta, ihan ku kaikki ois kääntäny selkäsä sulle, ei kaikkia kiinnostakaan. Siellä voi olla pari sun kaverii, jotka ei oo hylänny suo lopullisesti, vaikka sä niin teitkin. Ne muut on jo luovuttanu ja uskovat ettei suo enää kiinnostanu muu ku se sun tyttö/poikaystäväs. Sä oot antanu muille sellasen kuvan ittestäs et se sun tyttös/jätkäs on sun elämän valo, etkä pysty elää viittä minuuttia ilman et kuulet siitä jotain. Se tuntuu ehkä hyvältä, mut entä ne sun kaverit? Ne koittaa tunkee ittesä sun elämääs mut suo ei vittu kiinnosta pätkääkään.
  Tietty poikkeuksiakin on, thanks god, vain harva käyttäytyy näin. Oo ylpee jos seurustellessas oot myös kavereittes kans, muuta toimintaas vitun äkkii jos käyttäydyt niin et feidaat kaveris. Kavereita on vaikea saada, lujan siteen luominen on hiton vaikeeta, mut ystävän karkottaminen sun luota on helvetin helppoo. Sä et ehkä uskokkaan kuinka nopeest se kaveri katoo sun elämästäs ennekuin niin oikeesti tapahtuu. Siihen riittää muutama sana tai yks teko ni välit on poikki samantien.



   
Toiseks ottaisin puheeks kaverit joka feidaa sut ilman järkevää syytä. Ilman näkyvää syytä, jota sä et ehkä koskaan saakkaan selville. Mulle kävi niin yläasteen loputtua, enkä vieläkään tiedä syytä et miksi niin oikeestaan kävi. Aluks se sattu ihan vitusti ku mun paras kaveri jonka kanssa olin ollu kasiluokasta lähtien yhdessä joka välkällä ja usein vapaa-ajallakin vaan lakkasi ottamasta yhteyttä. Koko kesässä en kuullut hänestä mitään. Viesteihin ei enää tullut vastauksia. Ihankuin mitään ei ois koskaan tapahtunutkaan. Ihankuin oltais tuntemattomia toisillemme, et kasvot on tutut vaan koulun käytäviltä.
  Paras kaverini vain lopetti yhteydenpidon ysin päättäreiden jälkeen, siitä on nyt puolitoista vuotta. Emme ole sanoneet sanaakaan toisillemme tuon ajan aikana, saatika tervehtineet toisiamme lukion käytävillä. Kuin olisimme ventovieraita toisillemme, emmekä koskaan olisi tutustuneet.
  Se sattuu. Muistoja on liikaa, eikä ne katoa mielestäsi vaikka heittäisit jokaisen häneltä saamasi synttärikortin roskikseen pieninä silppuina harkittuasi hetken ajan säästää niitä, mutta antaen periksi ja heittäen ne kuitenkin pois. Aina tulee vastaan jokin esine, tai vaikka vain yksittäinen sana esille, joka saa sinut muistelemaan menneitä. Muistamaan sen kuinka hauskaa teillä oli yhdessä, bileissä ja niin yksinkertaisissa asioissa kuin koulun käytävillä välitunneilla vararehtoria tai muita opettajia pakoillessa.

  Se on niin väärin miten asiat voi muuttuu niin helvetin nopeesti, yhtenä päivänä ootte parhaita kavereita ja seuraavana ette enää tunne toisianne. Mä en käsitä miten näin voi käydä. Omalta kohaltani en varmaan saa koskaan selville mitä oikeasti tapahtui. Viimeinen viesti josta ymmärsin et meiän välit on lopullisesti poikki oli sellainen jos luki yksinkertaisesti pari sanaa " muo on alkanu ärsyttää". Muuta siinä ei lukenut ja se tuli mun eteen ku isku kasvoja vasten. En ollu odottanu mitään sen tapaista.


  Tää nyt oli vähän tällästä lässynlässy paskaa, mut toivon et otatte opiksenne mikäli kyseisiä asioita harrastatte. Lisää tekstiä tulee varmaan koeviikon jälkeen, see ya then :D


//kuvat Googlesta